Tervetuloa uudistuneen blogini pariin!

Palveluntarjoaja on vaihtunut ja blogikin on saanut kokonaan uuden ilmeen. Toimintamalli jatkuu lähes entisen veroisena, mutta muutoksia on myös tulossa. Blogille on tarkoitus luoda Facebook -tiedotuskanava, sekä muita rakenteellisia muutoksia.

Lisäksi haluan kehittyä kirjoittajana. Vaikka selostaminen on suurin intohimoni ja tavoitteeni, on urheilutoimittajan työssä tekstin tuottaminen hallittava. Lisäksi olen mukana muissa hienoissa projekteissa. 

Palautetta voi antaa ja sen saaminen olisi hienoa. Palautteen avulla voin kehittää blogia eteenpäin ja samalla kehittyä itsekin, eli parannus- ja kehitysehdotuksia otetaan mielellään vastaan!