Yleisurheilun Kalevan kisat järjestettiin tänä vuonna Porissa. Kolmen kilpailupäivän aikana todistimme monta upeaa voittosuoritusta, mutta myös hienoja ennätyksiä. Tänään keihään loppukilpailussa Tero Pitkämäki oli pitkään kiinni suomen mestaruuden uusimisessa, mutta titteli meni Pielevedelle. Tiedätte varmasti kenelle.

Antti Ruuskanen ei saanut kilpailun alkukierroksilla keihästä oikeaan asentoon, ja keppi tippui tasaisesti 78-84 metrin välille. Viidennellä heittokierroksella tuuliolosuhteet hankaloituivat ja oikean tuuliraon sattuessa keihäs olisi saatava mahdollisimman matalalla heittoradalla ilmaan, jolloin mahdollisuudet pitkiin kaariin olisi olemassa. Ja Ruuskanen tämän taitaa, kuten olemme huomanneet.

Kuudennella kierroksella kaikki loksahti kohdilleen. Keihäs nousi ilmaan täydellisessä asennossa, ja Pielaveden, sekä Ruuskasen oma ennätys kirjoitettiin uusiksi. Tänä päivänä se on 88.98. Ruuskaselle Pielaveden ennätys merkitsee paljon. Jo viime vuoden EM -kisoissa se oli voittoheitolla lähellä, mutta vielä vuosi piti odottaa. Ja maistuihan tuo suomen mestaruuskin varmasti.

Panokset olivat muuallakin kovat: tämä kisa ratkaisi kolmannen kisalipun osoitteen, ja tänä vuonna se meni näillä näkymin Teemu Wirkkalalle. Lopullinen päätös tulee julki myöhemmin, sillä Wirkkala kertoi kärsineensä krampeista, ja joutui jättämään neljä viimeistä heittokierrosta väliin. Tilanne on kuitenkin vaikea, sillä varmuutta Wirkkalan osallistumisesta ei ole, ja lajiliitto vaatii varmasti kaikki mahdolliset lääkärintarkastukset tms., jotta vaiva saadaan tutkittua. 

On kuitenkin fakta, että Wirkkala on lajiliiton antaman "näyttökisarajan" aikana ollut selkeästi Ari Manniota parempi. Mannio heitti kesäkuussa New Yourkin Timanttiliigan osakilpailussa toiseksi, mutta oikeastaan koko heinäkuun ajan heittäminen on ollut kateissa, ja 80 metrin ylittämien on ollut äärimmäisen haastavaa. Jotta MM-kisoissa haluaa pärjätä on keihään lennettävä vähintään yli 85 metriä. Tosin, tällä hetkellä ei ole varmuutta pystyisikö Wirkkalakaan niille mitoille heittämään jos hän ei ole täydessä kunnossa.

Keihään edustajavalinta on tänäkin vuonna äärimmäisen tasainen ja se on tähän asti herättänyt paljon keskustelua. Odotetaan rauhassa lopullista päätöstä.