Ranskalaiskuljettaja Sebastien Ogier varmisti Australiassa sunnuntaina aikaisin suomen aikaan uransa kolmannen rallin maailmanmestaruuden. Viime vuodet MM-sarja on mennyt täysin Ogierin komennossa, ja muut kuljettajat ovat rallien jälkeen joutuneet median edessä vain ihmettelemään miten kyseinen taituri pystyy voittovauhdin kerta toisensa jälkeen löytämään. Raskalaiskuljettaja pystyy ympäri rallin pitämään vahvan vauhtinsa, ja viimeistään päätöspäivinä hän karistaa muut kilpakuljettajat kannoiltaan. Mutta miten Ogierin ura lähtikään käyntiin?

Ogierin ura huipputiimissä alkoi vuonna 2009, kun hän ajoi ensimmäisen täyden rallikauden Citroenin kakkostiimissä. Seuraavalla kaudella Ogier jatkoi tallin riveissä vuoden 2007 F1-maailmanmestarin Kimi Räikkösen tallikaverina. Vuosi oli upea ja ensimmäinen osakilpailuvoittokin tuli Portugalin rallissa. Viimeistään tuolloin monet huomasivat kyseessä olevan erityislahjakkuus. Ogier oli jo ensimmäisenä vuonna tulokaskuljettajaksi todella kypsä, ja tuloksetkin puhuivat puolestaan.

Rallisarjan säännöt muuttuivat radikaalisti kaudeksi 2011, ja tuolloin Ogier nostettiin päätallin kuljettajaksi, legenda-Sebastian Loebin tallikaveriksi. Kauden ennakkoasetelmat olivat herkulliset: Citroenillä oli sarjan paras auto jota ajoivat kokenut- ja nuori kuljettaja. Kauden lopussa Ogier oli mestaruustaistossa vahvasti mukana, mutta viimeisten kilpailuiden ongelmat veivät mahdollisuudet. Kauden aikana Ogierin ja Loebin välit kiristyivät, sillä Ogier suostunut kakkoskuljettajan rooliin, vaan ajoi Loebin edellä voittoon mm. Kreikassa, näin tulevatkin mestarit tekevät.

Ogier siirtyi kauden päätteeksi Volgswagenille. Kausi 2012 oli testiä Skodan Super 2000-luokan autolla, mutta heti seuraavalla kaudella uusi WRC-Polo osottautui luotettavaksi ja ennen kaikkea nopeaksi ja Ogier ajoi uransa ensimmäiseen mestaruuteen. Ja tänä vuonna niitä on jo kolme kasassa. Sebastian Vettelin Red Bull ajat ovat hyvin verrannolisia ja samanlaisia jos vertaamaan lähdetään. Se on kuitenkin turhaa, sillä kyseessä on kaksi eri lajimuotoa.

Ogier on kiistatta suuri lahjakkuus, niin kuin kaikki muutkin MM-sarjan kuljettajat. Mutta mikä hänet sitten muista erottaa? Varmuus ja itseluottamus. Virheitä tulee vain vähän, ja vauhti on tasaista. Itseluottamus on korkealla tasolla, ja vaikka päätös-Power Stage -erikoiskokeelle lähdettäessä hän johtaisi rallia minuutin erolla, haluaa hän aina Power Stagen voiton tuomat kolme lisäpistettä. Ogier on valmis ottamaan riskin: yksikin pieni virhe, ja voitto lipsahtaa kädestä.

Lisäksi Ogier on tehnyt pitkän yhteistyön saksalaisautovalmistajan kanssa. Testikausi 2012 muodosti hyvät välit insinööreihin, tallinjohtoon ja henkilökuntaan. Menestyksetön vuosi oli varmasti raskas, mutta hän tiedosti samalla seuraavan kauden (2013) olevan vahva. 

Ogier voi lähivuosina rikkoa Sebastian Loebin, mikäli meno jatkuu tällä tavalla. Tällä hetkellä hän on lyömätön.