Elättelin vielä ennen kauden alkua toiveita mäkihypyn tason noususta. Ensi vuoden kotikisat Lahdessa ovat suuri päämäärä, jota kohti pitää tällä kaudella ottaa suuria, tai melkosuuria edistysaskelia. Tätä kommenttia kirjoittaessani mäkihyppy on ottanut takapakkia viime kauden avauksesta. Tämän ei ole tarkoitus lytätä suomalaista mäkihyppyä, vaan pohtia, mitä voidaan tehdä tulevaisuutta ajatellen.

Kauden ensimmäisessä joukkuekisassa viime vuonna Suomi oli hienosti neljäs, tänä vuonna kahdeksas. Henkilökohtaisella puolella pisteet ovat jääneet vähiin, kirkkaimpana kruununa Lauri Asikaisen seitsemäs sija Lillehammerin pienen mäen kilpailusta. Tosin, tuo koitos kesti vain yhden kierroksen. Pisteet ovat aina pisteitä ja ne on ansaittuja, mutta näistä sijoista ei pahemmin viime kausien aikana ole kahden kierroksen kisoissa päästy herkuttelemaan.

Hankalista vuosista puhuttaessa on myös otettava huomioon loukkaantumiset. Suomen mäkimaajoukkue on joutunut niitäkin kestämään, ja mm. Ville Larinnon loukkaantuminen huipulla Mäkiviikolla 2010 oli paha takaisku. Tähän päivään mennessä Larinto on palannut mäkeen, muttei ole päässyt sille tasolle, millä hän ennen loukkaantumistaan oli. Muutama hyppääjä on siirtynyt myös sapattivuodelle: Anssi Koivuranta keskittyy jatkossa lentäjänopintoihin ja päättää niiden päätyttyä, palaako vielä mäkihyppääjäksi vai ei.

Muiden aktiivisesti kisoja kiertävien hyppääjien ongelmat löytyvät tekniikan osastolta. Niitä ei saada nopealla aikataululla ratkaistua, ja hyppääjät sortuvat sen myötä kisatilanteissa yliyrittämiseen ja mittaa hypyille ei tule. Rentoa tekemistä voidaan nähdä harjoituksissa, ja jopa karsinnassakin, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun lyödään virallinen kisaliivi ylle, valtaa jonkinlainen "yliyrittämispeikko" hyppääjämme. Sen verran mitä allekirjoittaneen pienellä teknisellä ymmärryksellä voidaan todeta, menevät hypyt joko etu-tai takapainoiseksi tai ponnistus myöhästyy pahasti. Jätän tämän osa-alueen kuitenkin itseäni viisaampien kerrottavaksi.

Kansainvälinen taso on tänäkin päivänä kova. Yhä useampi maa on tullut mukaan kärkitaistoon verrattuna niihin aikoihin kun Suomi oli yksi lajin hallitsijamaista. Saksa ja Slovenia ovat tehneet kovaa työtä ja tuovat kisaviikonlopusta toiseen kovan ryhmän taistelemaan mc-pisteistä. Lisäksi heillä on vahva kokoonpano joukkuekisoissa, ja Suomi taistelee tällä hetkellä toiselle kierrokselle pääsystä, siis siitä mistä yllä mainitut maat taistelivat kymmenisen vuotta takaperin.

Talouspuolikaan ei ole vielä ihanteellisessa mallissa. Pohjalla ollaan käyty muutama vuosi taaksepäin, mutta vielä tänäkään päivänä ei voida sanoa, että suomalaisen mäkihypyn talouspuoli voi huippuhyvin. Sponsoreita tarvitaan lisää, ja nykyinen taloustilanne ei asiaa ainakaan helpota. Lisäksi tulokset vaikuttavat sponsoreiden saantiin.

Lahden MM-kisoihin on aikaa pian vain alle vuosi. Tehtävää on paljon, ja potkuja on moni vaatinut. Mutta, tuoko sekään vuoden aikavälillä ratkaisua? Jos tilalle kootaan uusi valmennustiimi, tuoko se näin lyhyellä aikavälillä muutosta? Voi olla, mutta nyt on mietittävä, miten MM-kisoja lähestytään. Valitettavasti, nykyinen konsepti ei näytä toimivan.