F1 -kausi jatkuu kolmannella osakilpailulla tulevana viikonloppuna Kiinassa. Shanghain radalla ajettava kilpailu on ollut sarjan kalenterissa yhtäjaksoisesti jo vuodest 2004 lähtien mukana. Suomalaisvoittoja radalta on yksi, kun Kimi Räikkönen kaasutti ensimmäisenä ruutulipulle kauden 2007 osakilpailussa. Nico Rosberg johtaa tulevaan osakilpailuun lähdettäessä sarjaa maksimipistein, ja tallitoveri Lewis Hamilton vaanii heti perässä 17 pistettä Rosbergia jäljessä. Lähdetään seuraavaksi pureutumaan viikonlopun ennakkoasetelmiin.

Palaako Hamilton takaisin voittokantaan?

Siinäpä vasta kysymys. Hallitseva maailmanmestari ei vielä tällä kaudella ole kertaakaan seissyt voittajan korkeimmalla korokkeella. Sinänsä tämä ei vielä mikään mullistava tilastokummajainen ole, mutta Hamiltonin edellisestä voitosta on viime kauden kilpailut mukaan laskien tasan viisi osakilpailua aikaa. Edellisen kerran brittikuljettaja kaartoi ruutulipulle ensimmäisenä viime kaudella Austinissa, jolloin hän varmisti myös uransa kolmannen maailmanmestaruuden.

Hamiltonilla on kauden kahdessa edellisessä kilpailussa ollut voitonavaimet, mutta kokonaisuus ei ole ollut ehjä. Kilpailussa on avausmutkissa sattunut aina jotain erikoista, ja Hamilton on joutunut antamaan useita sijoituksia periksi. Näin kävi Australiassa, jolloin hän starttasi kilpailuun paalupaikalta, mutta jäi avausmutkien ruuhkaan tippuen kuudenneksi. Edellisessä osakilpailussa Bahrainissa hän kolaroi Valtteri Bottaksen kanssa ja auto sai siipeensä. 

Tuohon tilastoon Hamilton hakee nyt kohennusta. Viikonlopun on oltava ehjä ja paalupaikka olisi mieluiten myös saavutettava, sillä alla on viiden lähtöruudun rangaistus vaihdelaatikon vaihtamisesta. Hamilton on ollut starteissa selkeästi tallitoveriaan heikompi. Kiinassa sen on osuttava, jotta hallitseva maailmanmestari pystyy petaamaan itselleen hyvät asetelmat kilpailun rakentamiseen.

Onnistuuko Ferrari vihdoin voittamaan?

Kaikki eväät siihen on. Mercedes on vielä yhdellä kierroksella Ferraria vikkelämpi, mutta kilpailussa James Allisonin suunnittelma auto on saksalaisvalmistajan ajokkia hyvin lähellä. Kimi Räikkönen pystyi laittamaan Nico Rosbergille Bahrainissa kampoihin ja olisi varmasti paremman startin myötä osakilpailun voitosta pystynyt taistelemaan. Ferrarin voimayksikkö on jälleen ottanut täksi kaudeksi edistysaskeleita, mutta siinä piileekin italialaistallin menestyksen uhka:

Luotattavuus. Se on kaiken A ja O. Räikkösen kilpailu päättyi Australiassa kesken, eikä Sebastian Vettel päässyt edes Bahrainin lämmittelykierrosta pidemmälle auton moottorin petettyä. Puheet moottorin epäluotettavuuden ympärillä käynnistyivät jo talvitesteissä, ja Australiassa ne osoittautuivat viimeistään todeksi. Tilanne on Ferrarin kannalta hyvin haastava. Mikäli kokonaisuudessa piilee jokin suuri vika, on sen korjaaminen hyvin vaikeaa sääntöjen rajoitusten myötä. Voidaankin todeta, että epäluotettavuus on Ferrarin autossa tikittävä aikapommi loppukautta ajatellen.

Haas pistejahdissa

Kaikki tuntuu sujuvan kuin Amerikkalaisissa elokuvissa. Näin voisi tulokastallin tekemistä luonnehtia. Roman Grosjean on johdattanut tallin auton maaliin molemmissa kilpailussa hyville pisteille ja kirkkaimpana osoituksena Bahrainin kilpailun viides tila. Haas on jo moninkertaistanut sen pistemäärän, minkä esimerkiksi Manor ja Caterham saavuttivat yhteensä. Täksi kaudeksi Manor on tehnyt huikean parannuksen, mutta Haasin tarina on alkanut huomattavasti valoisampana.

Alkukaudesta pienempien tallien on helpompaa kerätä pisteitä. Loppukaudesta suuremmat tallit ovat kehittyneet ja budjettierot tulevat ilmi. Haas tekee tällä hetkellä parempaa työtä, kuin kukaan tuskin esimerkiksi viime joulukuussa olisi osannut odottaa. Tallin kokonaispaketti on hyvin vahva ja auto on osoittautunut luotettavaksi. Tallin toinen kuljettaja, Esteban Gutierrez ei vielä ole Grosjeanin kaltaisiin suorituksiin yltänyt. Jotta meksikolaiskuljettaja ei jäisi tallitoverinsa varjoon, olisi jo mieluiten Kiinasta tultava jo tulosta.

Williamsin kisavauhti täysi kysymysmerkki

Suurin Bahrainin epäonnistuja oli selkeästi Williams. Kilpailu meni jo Bottaksen osalta pieleen avausmutkan kolaroitiin ja siitä seuranneeseen rangaistukseen. Bahrainin viikonlopusta jäikin päälimmäisenä mieleen brittitallin heikko kisavauhti. Taktiikka meni täysin metsään, eikä pehmeämmät renkaat meinanneet kestää millään. Shanghain radan tulisi ennakkoon ajateltuna autolle vielä Bahrainia paremmin sopia, joten tuleva viikonloppu onkin tallin loppukautta silmällä pitäen vedenjakaja:

Huono lopputulos Kiinasta tietäisi paljon kysymysmerkkejä. Williamsin budjetti ei tunnetusti ole sarjan suurimmasta päästä, joten kauden aikana otettavat kehitysaskeleet jäävät suurempia talleja pienemmiksi. Tällä hetkellä brittitallin autot ovat vauhdillisesti heti Ferrarin, Mercedeksen, sekä jopa Red Bullin perässä. Red Bullin kanssa tilanne on ratakohtainen. Kiinassa Willliams -autot olisikin hyvä nähdä itävaltalaistallin autojen edellä. Mikäli vauhti on samanveroista kuin Bahrainissa, on huolestumiselle suurta aihetta.

Avaako Renault pistetilin?

Renaultin kauteen valmistautuminen oli haastava. Onkin hyvin epätodennäköistä, että tallin keltaisia autoja nähtäisiin pisteillä kovinkaan usein ennen kesä-heinäkuun kilpailuja. Näihin koitoksiin ranskalaisvalmistaja on luvannut suuria päivityksiä niin itse autoon kuin voimayksikköönsä. Pistetili ammottaa heti Mclarenin perässä tyhjää, eikä tallin auton suorituskyky ole kovinkaan kummoinen.

Epäonnella on myös ollut roolinsa. Tallin kuljettajista erityisesti Kevin Magnussen on kärsinyt sunnuntaisin kaikenlaisista vastoinkäymisistä. Australiassa hyvät mahdollisuudet murenivat jo avausmutkien osumaan tallikaveri Jolyon Palmerin kanssa. Bahrainissa tanskalaiskuljettaja kärsi lähtöruuturangaistuksen ja starttasi liikkeelle varikolta. Palmerkaan ei ole täysin huonosti ajanut, mutta varaa parempaan on vielä olemassa. Tulevana viikonloppu on jälleen uusi mahdollisuus pistetilin avaamiseen.

Näistä asetelmista lähdetään Kiinassa ajamaan huomisaamuna Suomen aikaa. Olisiko vihdoin Kimi Räikkösen vuoro heiluttaa tahtipuikkoa voiton merkiksi? Kuinka Williams suoriutuu? Kerääkö Haas jälleen pisteitä? Avaako Hamilton voittotilin? Näihin kysymyksiin saamme sunnuntaina vastauksia.