Hallitsevan maailmanmestarin Lewis Hamiltonin alkukausi on ollut yhtä vuoristorataa. Tallitoveri Nico Rosberg on vienyt tähän mennessä kaikki osakilpailuvoitot nimiinsä Hamiltonin kamppailessa erilaisten ongelmien tai epäonnistumisien kanssa. Australian avauksessa kaikki meni vielä kohtuullisesti, mutta Bahrainissa, Kiinassa ja nyt Venäjällä asiat ovat kääntyneet päälaelleen. Miksi?

Bahrainissa Hamilton starttasi vielä paalulta, mutta epäonnistui startissaan. Avausmutkassa britti kolaroi Valtteri Bottaksen kanssa ja auto otti siipeensä. Loppujen lopuksi Hamilton kykeni taistelemaan torjuntavoiton kolmannen sijan myötä, mutta ero tallikaveriin kasvoi jälleen kymmenellä pisteellä. Kiinassa aika-ajo vesittyi täysin, ja kilpailu avausmutkien kolarointiin. Tuloksena seitsemäs sija, ja ero Rosbergiin kasvoi entisestään.

Rouva Fortuna näyttää hylänneen Hamiltonin. Venäjällä aika-ajot näyttivät sujuvan pitkästä aikaa hyvin, mutta mitä vielä. Kiinassa oikutellut voimayksikkö petti jälleen, ja päätösosio jäi ajamatta. Tällöin lähtöruutu huomiseen kilpailuun on vähintään kymmenes, mutta mikäli autosta joudutaan osia vaihtamaan, tulee siitä lähtöruuturangaistus.

Missään tapauksessa kaikki vastoinkäymiset eivät ole olleet Hamiltonin omaa syytä. Mikäli autossa on vikoja, ei kuljettajalla ole siihen nokan koputtamista. Mercedeksen osalta on peiliin katsomisen paikka, sillä kaikenlaiset ongelmat ovat vieneet Hamiltonin menestysmahdollisuuksia.

Asialla on kääntöpuolensa: myös Hamiltonin on syytä pohtia omia otteitaan. Bahrainissa avausmutkan kolarointi ei mennyt pelkästään Bottaksen niskoille, vaan brittimestarilla olli oma lusikka tässä sopassa mukana. Kiinassa liian hyökkäävä startti koitui kohtaloksi, mutta turva-auton avittamana mies taisteli tiensä vielä pisteille asti. Virheitä on siis tullut myös kuljettajan suunnalta.

Nyt on vain yksinkertaisesti erään legendaarisen Leijonakapteenin mukaan mentävä eteenpäin. Se on kuitenkin tässä vaiheessa fakta, että loppukaudesta Hamilton voi ongelmien vuoksi maksaa kallista hintaa, mikäli auton osia joudutaan vaihtamaan. Osia saa käyttää kauden aikana tietty määrä ja kun tuo määrä ylittyy, seuraa siitä rangaistus. Mikäli ongelmia ilmenee lisää, alkaa tilanne lipsumaan Rosbergin laariin.