Tapparan tarina jääkiekon Suomen mestariksi hakee vertaistaan. Joukkue on joutunut kahden edellisen vuoden aikana katsomaan sivusta Oulun Kärppien mestaruusjuhlia. Tänäkin vuonna mestaruus näytti jo kahden ensimmäisen ottelun jälkeen karkaavan HIFK:lle, mutta toisin kävi. Saravon Pekka, Life is life soivat eilen Hakametsässä Suomen mestaruuden kunniaksi.

Tappara on 2010-luvun selkeästi menestyksekkäin seura tähän mennessä. Sillä on saldona kolme perättäistä hopeamitalia, sekä nyt saavutettu kulta. Kahtena edelliskautena seura olisi voinut juhlia Suomen mestaruutta, mutta se on turhaa jossittelua. On kuitenkin jo lähes kohtalon ivaa, että molemmat mestaruudet menivät vastustajalle seitsemännessä finaaliottelussa - ja niiden jatkoerissä.

Tänä vuonna oli vihdoin kirvesrintojen vuoro. Jussi Tapolan valmentama joukkue sijoittui runkosarjassa kolmanneksi, ja kohtasi puolivälierissä Lukon. Välierissä vastaan asettui tuttu arkkivihollinen, Kärpät. Tuokin ottelu venyi - aivan viime vuosien tavoin - seitsemänteen otteluun, josta Tappara jatkoi finaaliin voittajana. Vihdoin.

Finaalisarjassa vastaan asettui runkosarjan voittaja HIFK. Helsinkiläisjoukkue avasi sarjan vahvasti ja oli kolmen  ensimmäisen kamppailun jälkeen matkalla mestaruuteen. Mutta sitten tapahtui tämän sarjan kannalta ratkaiseva liike: Tappara nosti tasoaan ja saavutti kolme voittoa putkeen. Tämä vei lopulta tien Suomen mestaruuteen.

Tällä kertaa finaalisarja ei edennyt Game Seveniin asti. Tapparan peli oli vakuuttavaa tiistain ottelussa ja se pystyi suojelemaan avauserässä hankittua johtoasemaansa läpi ottelun pakkovoiton edessä ollutta HIFK:ta vastaan. Tapparan maalilla torjuntavastuun kantanut Tomi Karhunen oli etenkin loppusarjasta aivan liekeissä.

Joka tapauksessa, Liigan mestari on nyt vaihtunut. Tapparan vuoro oli vihdoin koittanut. Vihdoin ja viimein.