NST vei viime lauantaina nimiinsä naisten Salibandyliigan Suomen mestaruuden. Joukkueen edellisestä mestaruudesta oli aikaa kymmenen vuotta. Tulevana syksynä hallin kattoon nousee jälleen yksi uusi Salibandyliigan viiri.

Lappeenranta on todellinen #palloilukaupunki, niin kuin sosiaalisessa mediassa se näin ilmaistaan. SaiPa on pelannut useana keväänä Liigan pudotuspeleissä, sekä myös CHL -sarjassa. Catz jahtaa tällä hetkellä seuran kuudetta Suomen mestaruutta. Hyvältä tilanne näyttää, sillä joukkue kaatoi vastustajansa Hyvinkään Pontevan maanantaina Urheilutalolla. Niin, ja voittihan Veiterä P17-ikäluokan Suomen mestaruuden.

Siitä päästäänkin aiheeseen Urheilutalo. Se toimii monen kaupungin seuran näyttämönä. Sen aikana on koettu iloja, ja karmeita pettymyksiä. Urheilutalo ei ole enää kaikista modernimmasta päästä, mutta ajaa edelleen asiansa kansallisten sarjojen näyttämönä.

Viime vuosina on aina kuullut laajennusideoista. En pidä laajennusprojektia päälimmäisenä prioriteettinä, pikemminkin tilojen kunnostus voisi olla paikoillaan. Yleisön viihtyvyyttä parantavia asioita, kuten penkkien uudistamista voisi harkita, mutta on alleviivattava, että moni asia on kohdillaan. Ylätasanteella on tv-ryhmille hyvät olosuhteet ja kuvauspaikat ovat hyvät. Paljon on hyvää.

Urheilutalon tavoin Kisapuistossa on myös omat heikkoutensa. Tilat ovat ahtaat, ja remontti on muutaman vuoden päästä edessä. Se, miten Kisapuisto tulee uudistumaan, on edelleen arvoitus. Sen suhteen saamme lisätietoa tämän vuoden aikana.

Lappeenrantalainen urheilu voi hyvin. Vaikka aivan kaikkia urotekoja en tässä kommentissa listannut, ovat nekin aivan samanarvoisia. Lappeenranta toimii myös tulevana syksynä yleisurheilun Eliittikisa -sarjan isäntänä. Viime vuonna perinteiset LUM:n järjestämät Marskin kisat onnistuivat hyvin ja Eliittikisat myönnettiin kaupunkiin takaisin sitten vuoden 2012. Ja Lappeen Riento järjestää Jukolan viestin tulevana kesänä.

Nautitaan jatkossakin kaupunkimme urheilutarjonnasta. Se on monipuolinen ja tasokas.